perjantai 25. syyskuuta 2009

Farewell my summer love

Sinne se meni, kesä. Piironkipojat pakkasivat mahonkikapineen torstaina ja seuraavat kuukaudet 7784 tuleekin ottamaan säteilyhoitoa Loviisan ydinvoimalan laskeuma-alueella.

Kausi meni oikeastaan aika hyvin ja kehitys kehittyi. Harmittamaan jäi ainoastaan SM-regatta, jossa tiimi puristi skuuttia vähän liian kovaa. Onneksi homma nollautui Poriin mennessä, ja siellä löytyi taas sitä paljon puhuttua tekemisen iloa.

Toissapäivänä ohjelmassa oli kauden ensimmäinen ja viimeinen läskärikisa, Turkisregatta. Oli aika nostalgista käydä pitkästä aikaa Nesteen rannassa, sillä siellä tuli oma seilausneitsyys menetettyä joskus 80-luvun alkuvuosina. Yllättävästi olimme ison luokan kakkosia ja kokonaiskisassa 3/39. Finell ja FG331 voittivat aika näytöstyyliin. Karin 302-äksä on kivan tuntuinen vene, mutta taitaa yksityypillä kisaaminen olla silti vähän mielekkäämpää. Tai ainakin erilaista, omenoita ja appelsiineja ei ehkä kannata verrata...



X-temporen gastit olivat muuten sataprosenttisesti 505-purjehtijoita, sillä tuossa vieressä nököttää Porin pieni karhu.

perjantai 4. syyskuuta 2009

Tylsiä ovat Poriin vievät tiet, mutta...

... paikannimet hauskoja: Paarnoori, Ulasoori, Patsuskeri, Hankreeti, Preiviiki ja niin edelleen. Satunnainen matkailija tosin jää miettimään mahtaako Taliskerin tislaamo olla jossain täällä päin? Oli miten oli, Porin Karhun kotivesillä purjehdus on mukavan haastavaa, joten uuvuttava matkanteko on perusteltua Taliskerilla tai ilman.

Lauantaiaamu valkeni kuohupäiden saattelemina. Yöllä oli kuulemma ollut 20 m/s, joka oli parahultaisesti moinannut 14-15 m/s puhuriksi. Järjestäjien kanssa sovittiin vesille lähdettämän kun keskituuli olisi 12 m/s. Tätä odoteltiin sitten aina kolmeen saakka, jolloin kalsariviiri tippui salosta kovan pamauksen saattelemana. Rantaa tuli aika vilske kun märkäpuvut imeytyivät omistajiensa vartaloihin, tossut löysivät paikkansa ja trapetsiliivejä kiristeltiin tyrät rytkyen. Purjeiden villi läpätys ei sekään vähentänyt tunnelmaa.

Aallonmurtajan ulkopuolella odotti porilainen todellisuus. Todella. Todella isoja aaltoja, etenkin laivaväylän vieressä olevan matalikon päällä. Oli aika hienoa, tuntui siltä että tätä isot pojat ovat tarkoittaneet puhuessaan isoista. Ihailin intensiivisesti näkymää ja yritin parhaani mukaan pysyä kyydissä. Se ei kuitenkaan onnistunut, sillä eräs aalto oli päättänyt toisin... se tahtoi syliini sillä seurauksella, että gasti löysi itsensä ilmasta. Laskeutuessani vene oli jo kumossa, mutta saimme sen pystyy aika vikkelästi. Seuraava tilanne syntyi kuitenkin vähän liian pian, sillä kipparilla oli ison skuutti solmussa ja taas otettiin kuppia. Tällä kertaa ihan kilppariksi asti. Kyllä sieltäkin vielä noustiin, mutta kun paukku tuli, oli 7784-tiimillä paukut sen verran vähissä, että kisa ajettiin selviytymismoodissa. Tuloskin oli sen mukainen.

Toinen lähtö oli menossa ihan kohtuullisesti aina viimeiselle lenssille saakka, kunnes päätimme mennä jiipissä kupittaalle. Nyt trasseli oli hervoton, sillä spinnu kiertyi jänskästi stuuran topin ympärille, eikä arvatenkaan luovuttanut otettaan vähällä. Kun pallokas oli viimein laskettu ja vene jälleen jaloillaan, oli vettä sisällä peräpeilin yläreunaan saakka. Loppulenssi meni venettä tyhjennellessä ja pohdiskellessa sitä menikö sijoituksia 2,3,4 vai 5.

Kolmannessa startissa ei ollut paljon sanottavaa, meni aika penkin alle kun ajatin kipparin 200 metriä leikkarin yli ensimmäisellä kryssillä. Ne silmät... Ja zombietrapetsifiilis.

Hyvin nukutun yön jälkeen tulimme rantaan mielessämme vain yksi sana: REVANSSI. Virittelimme uudenkarhean Meripurjeen dacron-fokan keulille ja lähdimme ottamaan mittaa vanhasta mainingista, joka oli kuitenkin onneksi ehtinyt yön aikana kuolla.

Fliitissä taisi olla yritteliäisyyttä enemmän kuin tuomarialuksella ymmärtämystä, sillä koko konkkaronkka kutsuttiin takaisin peräti kaksi kertaa ennen kuin lähtö onnistui. Mahtoi vikloilla olla mukava odotella. Saimme kohtuullisen startin, vaikka SampsaAntti olikin edessä antamassa kökköä. Heitimme tilaisuuden tullen baaralle vapaisiin ja ajoimme ekalla kryssillä shiftit oikein ja olimme ylälipulla ensimmäisenä. Jostain kumman syystä olimme ekoja myös maalissa, mutta emme olleet siitä pahoillamme. Olihan se hauskaa kun vene kulki ja päässä oli jonkinmoinen kuvio siitä, mitä tuuli tekee. Toisessä lähdössä 7784 oli ylälipulla viidentenä, mutta maalissa kakkosena.

Kaiken kaikkiaan hieno viikonloppu, joskin huonokuntoiselle raskas. Toivotaan, että seuraavaa kovan kelin kisaa eivät Hamlin ja Tumlin vie ihan yhtä paraatityyliin kuin tätä. 7784 aikoo ainakin ottaa opiksi siitä mitä Pori meille tahtoi kertoa: kovassa kelissä tarvitaan rutiinia ja kuntoa. Kohennamme molempia ensi kaudeksi.

Preiviikin five-gasthausille suurkiitokset yösijasta.

torstai 3. syyskuuta 2009

Ehkä tiistaikisat ovat kivoja


Ehkä meidän pitäisi keskittyä tiistiksiin, kun siellä tuntuu aina kulkevan. Ehkä syy on se, että lyhyellä radalla emme ehdi sählätä ihan yhtä paljon kuin pitkällä. Ehkä meillä ei pää kestä arvokisoja. Ehkä meistä ei koskaan tule maailmanmestareita. Ehkä olisimme voittaneet viime tiistaina viimeisenkin lähdön, jos olisimme älynneet jiipata vähän myöhemmin. Ehkä vanhassa Rebell-fokassa on jotain taikaa. Ehkä vanhassa fillarilippiksessä on taikaa. Ehkä alan toistaa itseäni. Ehkä lähdemme huomenna Poriin. Ehkä minulla on vähän kurkku kipeä. Ehkä sairastun. Ehkä en. Ehkä Porissa tuulee. Ehkä ei. Ehkä voitamme. Ehkä emme. Ehkä näiden kuvien postittelu on egotrippailua. Ehkä ei. Ehkä Meripurjeet kulkevat. Ehkä tuo oli maksettu mainos. Ehkä ei.