tiistai 29. marraskuuta 2011

Kaljakori kilisee

Kauden 2011 summaus ja nollaus. Saldona kaksi ajettua kisaa, joista molemmat menivät melko huonosti. Lisäksi muutama tiistis, joissa hetkittäin osasimme purjehtia. Mieleen tuli, että miksi ei niissä isommissa kinkereissä. Ehkä selitys on siinä, että rankingeissa ja arvokisoissa on kilpaveikkoja enemmän. Ja että nämä kyseiset veikot ovat monasti oivia seiloreita.

Nyt kun ensi kesä on vain etäinen kangastus, on syytä julkistaa jälleen perinteinen marraskuun kuva, jonka jälkeen voi keskittyä kilistelemään glögikoria Miljoonasateen rytmissä:


Aika iso ero päivälleen vuoden takaiseen.

torstai 23. kesäkuuta 2011

Kovaa peliä Bostonissa eli ribillä Melkillä

Hampparin puhelinäänessä oli pettymyksen mukanaan tuomaa värinää – Tumppari ei tiistai-iltana halunnut kovaa leikkiä Melkillä, vaan oli lähtenyt mieluummin ratsastamaan tyttöystävänsä kanssa. Lisäksi luotetulla gastilla oli trailerin avaimet taskussaan, joten Hamppi ei päässyt omalla veneellään edes heittogastin kanssa kisailemaan Melkin maininkeihin. Lähdettiin kuitenkin Hampin kanssa ribillä turvaamaan 8230:n ja Sampsan numerovammaisen veneen puuhia.

Löydä yksi virhe (kuvaussession satoa myös täällä): 


Paketti kasassa: 


Jumppapurjeloikka: 


 Hallittua kryssieleganssia:


 Täyttä karkua kohti Pihliksen kallioita:

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

505 SM - pieni notkahdus

Lihakset alkavat hiljalleen tuntua omilta viime viikonvaihteen ryynäyksen jälkeen. Jonkinmoinen nyykähdys jäi päällimmäiseksi tunteeksi seuraavista syistä.
  1. Veneitä oli vain 17, eli ensi vuonna purjehditaan vaihteeksi luokkamestaruudesta
  2. Lauantain kovahkossa kelissä oli merkillisen vähän veneitä viivalla, erityisesti viimeisessä lähdössä
  3. Piironkitiimin panos oli ailahteleva ja vähäiset vesitunnit sekä rutiinin ja kunnon puute näkyivät – kv. regatassa olisi meidän ja kärjen välissä ollut 50 venettä
Ykköskohta on helposti korjattu ensi vuonna, mikäli "varmana" pidetyt venekunnat saavat ruuhensa vesille. Kisoissa oli kuitenkin kaksi uuttakin venekuntaa. Eli jos perälauta ei vuoda, fliitin voi hyvin myös tulevina vuosina. Uusia kasvoja olisi hyvä kuitenkin saada, sillä luonnollista poistumaa tulee väkisin. Jossain vaiheessa piironkikin työntää horsmaa...

Kakkos- ja kolmoskohtaan puolestaan on samat lääkkeet. Vehkeiden on oltava kunnossa. Niitä on osattava käyttää. Niitä on jaksettava käyttää. Niillä pitää seilata oikeaan suuntaan. Eikä niillä saa kolaroida muiden kanssa ;)

Kilpailulautakunnalle kiitos hyvistä radoista.

tiistai 31. toukokuuta 2011

Kevyttä kevätkoomailua

Koska Mr. Giiamari kirjoitti liiton sivuille erinomaisen arkkiveisun Lahden Casseli Racen tapahtumista, tyydyn tässä lisäämään ainoastaan sen, että piironkimiehistö oli vielä hieman kevätkankea ja että sunnuntaina piirongista löytyi mahonkisia hammastikkuja, sillä kölilaatikosta korkkasi rikipaineet vastaanottava kohta. Leikki jäi siis kesken – harmi sinänsä, sillä sunnuntaina tuntui ainakin kryssivauhti löytyvän lauantain (eka kerta vesillä tänä vuonna) rypemisen jälkeen.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Aprikointia fiveskiglauksen tulevaisuudesta

Fivefliitin tulee seurata aikaansa. Siksi ehdotan, että otamme pikaisesti käyttöön ainakin ilmajiipin, ilmavendan, ilmastartin, ilmaspinnun sekä ilmatrapetsin. Ilmeisesti ilmastoora ja ilmafokka ovat nekin ilmassa olevia vaihtoehtoja. Näiden lisäksi on selvää, että piirustuslaudalla olevat uudet ilmakölit tulevat nostamaan vauhtia niin avotuulessa kuin kryssillä. Ilmarunko on sekin jo kehitteillä, vaikka sen hinnassa saattaa olla hieman liikaa ilmaa.

Uudet ilmiöt helpottavat myös kisaorganisaatioiden toimintaa, sillä ilmaregatta on kisa, jota ei tarvitse järjestää, eikä sinne ei tarvitse liioin osallistua, sillä tulokset ilmaistaan ilmaiseksi. Niinikään uskon, että protestilautakunnat tulevat ilmentämään tyytyväisyyttään niin sanottuihin ilmaprotesteihin, joita ei siis tarvitse käsitellä muutoin kuin sopivasti ilmaa päästämällä.

Lisäksi olen sitä mieltä, että kaikkien ilmaregattojen voittajien on saatava ilmaista itseään ilmaisen viinan voimalla Kauppatorilla koko kansan edessä. Luonnollisesti ilmavoimien on tultava kotiinpalaavia poikia vastaan ilman eri korvausta. Sillä onhan voitto aina kansallinen kunnia-asia, ilman muuta – vaikka fivepurjehdusta ei seuraakaan kuin kourallinen outoja hyypiöitä.


Hieno homma silti.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Lisää YouTube-spämmiä

Paremman puutteessa voi katsella vaikka MM-hailaitsit. Kuvissa vilahtelee aika usein kaljuja tai kaljuuntuvia purjehtijoita, joista useat sijoittuivat korkealle. Usein käynti parturissa auttaa?

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Tulee jotenkin sellainen uljas olo

Nuo mainiot miehet lentävissä laitteissaan. Näytetäänköhän me yhtä hienolta ja ammattimaiselta? Tokko.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Elokuvakevään odotettu uutuus: Pinkki Viiva

Monissa (mm. Garda-järven) liemissä keitetty FIN8466 Pinkki Viiva päässee museoon. Kuulin juuri digitaalislipillä, että Pinkki Viiva on pyydetty mukaan Helsingin museon toukokuussa avautuvaan Merelle-näyttelyyn, jossa esitellään myös kilpapurjehduksen historiaa. PK tulee näyttämään erinomaista kryssityöskentelyä, avotuulivauhtia sekä autenttista ääniraitaa oheisella 11 minuuttisella kypäräkamera-toimintapläjäyksellä. Elokuvan on ohjannut salaperäinen nimimerkki xxArizz. Draaman pääosissa hehkuvana miehistönä näemme aina yhtä karismaattisen Venda...VENDA! -Sampsan sekä alati elegantisti veneen partaalla peippailevan Trab-Antin. Lisäksi 007-tyyppisessä alkurymistelyssä esiintyy myös FIN8632 aka Harmaa Kostaja, Hamppi ja Tumppi. Iso käsi näille suomalaisen fivepurjehduksen väsymättömille import/export-miehille!

torstai 17. maaliskuuta 2011

Samaan aikaan toisaalla

Toiset fiilistelevät turkoosin veden äärellä. Eppaa. Ehkä sittenkin olisi pitänyt lähteä MM-kisoihin. Toiminta Hamilton Islandilla alkaa 20. päivä maaliskuuta.