tiistai 17. toukokuuta 2011

Aprikointia fiveskiglauksen tulevaisuudesta

Fivefliitin tulee seurata aikaansa. Siksi ehdotan, että otamme pikaisesti käyttöön ainakin ilmajiipin, ilmavendan, ilmastartin, ilmaspinnun sekä ilmatrapetsin. Ilmeisesti ilmastoora ja ilmafokka ovat nekin ilmassa olevia vaihtoehtoja. Näiden lisäksi on selvää, että piirustuslaudalla olevat uudet ilmakölit tulevat nostamaan vauhtia niin avotuulessa kuin kryssillä. Ilmarunko on sekin jo kehitteillä, vaikka sen hinnassa saattaa olla hieman liikaa ilmaa.

Uudet ilmiöt helpottavat myös kisaorganisaatioiden toimintaa, sillä ilmaregatta on kisa, jota ei tarvitse järjestää, eikä sinne ei tarvitse liioin osallistua, sillä tulokset ilmaistaan ilmaiseksi. Niinikään uskon, että protestilautakunnat tulevat ilmentämään tyytyväisyyttään niin sanottuihin ilmaprotesteihin, joita ei siis tarvitse käsitellä muutoin kuin sopivasti ilmaa päästämällä.

Lisäksi olen sitä mieltä, että kaikkien ilmaregattojen voittajien on saatava ilmaista itseään ilmaisen viinan voimalla Kauppatorilla koko kansan edessä. Luonnollisesti ilmavoimien on tultava kotiinpalaavia poikia vastaan ilman eri korvausta. Sillä onhan voitto aina kansallinen kunnia-asia, ilman muuta – vaikka fivepurjehdusta ei seuraakaan kuin kourallinen outoja hyypiöitä.


Hieno homma silti.

Ei kommentteja: