keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

505 SM - pieni notkahdus

Lihakset alkavat hiljalleen tuntua omilta viime viikonvaihteen ryynäyksen jälkeen. Jonkinmoinen nyykähdys jäi päällimmäiseksi tunteeksi seuraavista syistä.
  1. Veneitä oli vain 17, eli ensi vuonna purjehditaan vaihteeksi luokkamestaruudesta
  2. Lauantain kovahkossa kelissä oli merkillisen vähän veneitä viivalla, erityisesti viimeisessä lähdössä
  3. Piironkitiimin panos oli ailahteleva ja vähäiset vesitunnit sekä rutiinin ja kunnon puute näkyivät – kv. regatassa olisi meidän ja kärjen välissä ollut 50 venettä
Ykköskohta on helposti korjattu ensi vuonna, mikäli "varmana" pidetyt venekunnat saavat ruuhensa vesille. Kisoissa oli kuitenkin kaksi uuttakin venekuntaa. Eli jos perälauta ei vuoda, fliitin voi hyvin myös tulevina vuosina. Uusia kasvoja olisi hyvä kuitenkin saada, sillä luonnollista poistumaa tulee väkisin. Jossain vaiheessa piironkikin työntää horsmaa...

Kakkos- ja kolmoskohtaan puolestaan on samat lääkkeet. Vehkeiden on oltava kunnossa. Niitä on osattava käyttää. Niitä on jaksettava käyttää. Niillä pitää seilata oikeaan suuntaan. Eikä niillä saa kolaroida muiden kanssa ;)

Kilpailulautakunnalle kiitos hyvistä radoista.

Ei kommentteja: